sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Kysymyksiä

Saimme LCF Life Coach -koulutuksesta viime kerralla kysymyksiä ja niitä tulee harjoitella kotona esittämällä ne itselleen ja vastaamalla myös tietenkin kysymyksiin. Tällä tavoin kysymykset jää paremmin mieleen käytettäviksi valmennustilanteissa. Kysymyksiä on melkoinen määrä, ehkä jopa yli 200 kpl. Nuo kun opettelee, niin tulee takuuvarmasti tutuksi itsensä kanssa. Ja kun kaikki kysymykset on istutettu takaraivoon niin, että ne pulpahtelee sieltä juuri sopivissa tilanteissa, uskon valmennuksenkin sujuvan tuosta noin vaan.

Joillekin ihmisille valmennuksellinen ote asioihin on luontaista. He osaavat tehdä tarkentavia kysymyksiä juuri sopivissa väleissä. Minulle kysymysten esittäminen luontaisesti on vielä hiukan haastavaa, vaikka autankin muita mielelläni. Uskon tämän haasteen johtuvan osittain hätäisestä mielenlaadusta ja osittain valmennustilanteisiin liittyvästä jännityksestä. Kun jännitän, tuntuu, että tulee kiire. Puhe nopeutuu, unohdan kuunnella ja keskittyä ja puhun päälle. Kysymykset jää tällöin paperille. Käyttäydyn kyllä normaaliarjessakin juuri edellä mainitulla tavalla, joten läsnäolo vaatii vielä hiukan treeniä, kuten myös kysymykset, kysyminen ja vastaaminen. Mutta koulunkäynti onkin turhaa, jos osaa jo kaiken!

Leppoisaa sunnuntaiehtoota kaikille!

Nina

PS. Tein tässä samalla yhdenlaisen harjoitteen: kirjoitin yllä olevan tekstin käyttämättä ei -sanaa ja konditionaalia. Jätin myös "yrittää" -sanan käytön tästä tekstistä pois. Kannattaa kokeilla samaa :)



3 kommenttia:

  1. Hyvä harjoite. Minulla olisi (!) se yks dokkari työstettävänä, josta pitäisi saada konditionaalit kuriin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedänköhän tuon dokkarin, sellainen, missä ei ole paljon sanoja ja mitä on vielä aikaa työstää? :)

      Poista
  2. Ja Sari täällä luki, että dekkari pitäis työstää :)

    VastaaPoista