Olin lauantai-aamuna aivan liekeissä, kun luin ystävältä tulleen viestin, jossa hän kertoi olevansa vähän hukassa ja tarvitsevansa apua tilanteeseen. Oli hieno tunne tajuta, että voin auttaa valmennuksen keinoin! Vaikka olinkin hiukan flunssainen ja vaikka päivä menisi lapsen 7-vuotissynttäreiden merkeissä, sovittiin heti samalle illalle valmennussessio. Tuntui, että jaksan valmennuksen ja haluan valmentaa, on sitten tilanne mikä tahansa.
Luettuani tuon viestin, ryhdyin töihin. Tein pari tuntia koulupäivien aikana kertyneitä rästitöitä, siis ihan palkkatyöhön liittyviä juttuja. Työt lopetettuani, huomasin, että suurin innostukseni valmennuksen suhteen oli hiukan latistunut. Erikoista. Löysin myös jossain vaiheessa päivää itseni perustelemassa Life Coachingin ideaa tai lähinnä sitä, että miksi siinä on järkeä ja samalla en kuitenkaan edes itse uskonut sanomaani.
Illalla, kun tapasimme ystävän kanssa, valmensin, kuten sovittiin, mutta vaikeaahan se oli. Jutut rönsyili, kerroin omia kokemuksia ja ohjasin ystävää. Käytin myös useampaan otteeseen "miksi" -kysymystä, vaikka muistin, että valmennuksessa käytetään avoimia kysymyksiä. Lopuksi valmennus lähti aivan käsistä ja aloimme vääntää yhtä asiaan kuulumatonta tekstiä :) En aio antaa periksi, vaikka tunsin hiukan epäonnistuneeni ja aiomme myös tämän kyseisein ystävän kanssa jatkaa aiheesta myöhemmin.
Itseäni jäi lopulta kuitenkin eniten päivässä vaivaamaan tuo oman työn aiheuttama innostuksen lannistus. Mistä se johtui? Ovatko nämä kaksi maailmaa niin kaukana toisistaan? Vai kuuluuko tällainen mielialan vaihtelu itsensä kehittämisprosessiin? Toisaalta kyseessä voi olla vain koulun aiheuttamasta flow-tilasta putoaminen tavisten sekaan ja tämä tapahtui vain sattumalta juuri töitä tehdessä.
Vaikka nykyisessä työssäni vaaditaan valmennustaitoja ja käyn koulua, mistä valmistutaan valmentajaksi, on koulun ja työn välisissä valmennusasioissa eroja. Molemmissa puhutaan 5 K:stä, mutta k-kirjaimilla on eri merkitys. Sekä töissä että life coachingissa hyödynnetään kolmiota valmennuksessa, kolmion kärjet vain poikkeavat täysin toisistaan. Life Coachingissa korostuu se, että valmennustilanteeseen ei voi valmistua, töissä taas tulee mietittyä hyvinkin tarkkaan valmennusten tavoitteet ja etenemiset ja jopa omat sanomiseni olen suunnitellut etukäteen. Töissä useimmiten valmennuksen aihe tulee valmentajalta, koulun valmennuksissa tietenkin asiakkaalta.
Varmasti vuoden kuluttua osaan hyödyntää näitä eroavaisuuksia
ammatillisessa mielessä, mutta vielä tässä vaiheessa ne vain sekoittavat
pään :)
Nina
Nina, töissä tuo kolmio ja valmennus tähtää siihen, että business toimii paremmin. Olet itse vastuussa esimiehenä siitä, että tiimi tekee tulosta ja rahaa virtaa.
VastaaPoistaKun taas valmennus, mitä opiskelet nyt, on henkistä ja siinä ei tavallaan ole koutsaalle mitään merkitystä mikä se tavoite on. Siinä sinun rooli on vain auttaa henkilöä itse oivaltamaan. Siinä et myöskään sinä ole mitenkään vastuussa, joten on ihan reiluakin, ettet anna sitä tavoitettakaan ;)
Nämä kaksi valmennusta ovat ristiriidassa keskenään, mutta oikeastaan se tapa pitäisi olla sama. Todennäköisesti myös siinä työvalmentamisessa tulokset voisivat olla paremmin saavutettavissa. Mutta työn osalta käy vain usein niin, että henkilö, ketä valmennat ei ole motivoinut siihen ja siitä syystä se menee usein siihen, että sinä valmentajana annat ja kerrot asioita ja valmennettava passiivisena vain on mukana tilanteessa.
Kun taas henkilökohtaisen elämän valmentamiseen on myös motivaatio valmennettavalla ja se riittää ja vie pitkälle!
Tälläisiä ajatuksia vain heräsi, kun luin tekstisi :)
Sari Nimetön
Kiitos Sari Nimetön kommenteista :) Viisaita ajattelet. Meidän koulussa puhuttiin viime kerralla tuosta valmennettavan passiivisena mukana olossa, verrattiin sitä nukkumiseen ja nukkuvaahan ei kannata valmentaa. Siinä tämä jutun juoni onkin, miksi töissä nykytekniikalla valmentaminen ei ole aina mielekästä, kun taas tämä ihan oikea valmentaminen tuntuu omalta jutulta.
PoistaTätähän voisi muuten spekuloida vaikka kuinka pitkään: miksi ihminen, kuka ei ole motivoitunut on töissä jne. jne.
Nina
Vastaanpa vielä omaan vastaukseeni (mikäs sen mukavampaa kuin keskustella itsensä kanssa): kun on töissä valmentava esimies, siinä sotkeutuu leadership, management ja coachaus. Sekin on yksi syy, miksi esimiehenä valmentaminen eroaa aiemmin mainitsemastani "oikeasta valmennuksesta". Töissä tapahtuva valmennus on pakollista, sekä alaiselle että esimiehelle. Tosin alainen voi siitä kieltäytyä, mutta kieltäytyminen ei välttämättä ole pidemmällä tähtäimellä järkevää.
PoistaHerkullisin tilanne valmennuksellisessa mielessä (ja tietenkin kokonaisuudessaankin työnantajan ja työntekijän kannalta ajateltuna) olisi, että jokainen esimies ja alainen olisi todella sitoutunut ja innostunut työstään.