tiistai 4. joulukuuta 2012

Aarrekarttoja

Terveisiä vaan kaikille taas koulunpenkiltä! Keskityimme tällä viikolla ekana koulupäivänä unelmointiin aarrekarttojen avulla. Tein eilen itselleni aarrekartan, jonka avulla sain selkiytettyä aikalailla omaa elämääni ja tulevaisuuden suunnitelmia. Aarrekartan tekeminen oli mielenkiintoista ja siitä jäi vähän vaihde päälle, olisi ollut kiva jatkaa tekoa lisää ja luoda kaikkea muutakin uutta. Tänään oli kuitenkin jätettävä aarrekartat ja keskityttävä tunteiden valmentamiseen. Ope kertoi eilen omista kartoistaan ja open tarinoinnin perusteella halusin tehdä oman karttani kunnolla, etten vaan vahingossa tilaa vaikkapa naapurille jotain mitä itse haluan. Jouduin siis tänään kuitenkin viimeistelemään karttaani tunteiden käsittelyn lomassa :)

Tunteiden valmentaminen oli haastavaa. Harjoittelimme ensin negatiivisten tunteiden käsittelyä. Sain hyviä työkaluja koulusta mm. haastavien vuorovaikutustilanteiden käsittelemiseksi. Olen kuitenkin kaikkien näiden tunteiden sekamelskojen jälkeen saavuttanut niin tasapainoisen (!) tilan, että minun oli vaikea löytää omasta elämästäni negatiivisia tunteita harjoitusvalmennuksiin. Ope vinkkasi, että jos ei muuten keksi mitään, niin kannattaa ajatella jotain tiettyä henkilöä, jonka kohtaamisen kokee haastavaksi (esim. anoppia). Tästäkään ei ollut apua. Olen selvästikin valmentanut itseäni siihen suuntaan, etten koe ikäviä tunteita negatiivisiksi vaan ainoastaan tunteiksi. Millaisiakohan tunteita on luvassa ensi viikolla kun normaali arki koittaa?

Otin tähän tunne-harjoitukseen lopulta tilanteen työelämästä: minulla on silloin tällöin tai oikeastaan aika usein tapana "vängätä" asioista esimieheni kanssa. Vänkääminen aiheuttaa itselleni turhautumista ja ihan varmasti myös esimiehelleni. Nyt kun ajattelin vänkäystilanteita, en kokenut turhautuneisuutta, mutta ymmärsin, että meillä on esimieheni kanssa näissä tilanteissa ihan samat tavoitteet, mutta eri näkökulmat asioihin. Mielenkiinnolla odotan tulevia vänkäystilanteita, miten osaan käsitellä asiat edellisiä kertoja paljon paremmin! Vielä enemmän odotan, että pääsen tekemään aarrekarttoja valmennettavien kanssa ja valmentamaan tunteiden käsittelyä.


Hyvää yötä!

Nina



2 kommenttia:

  1. Jännittävää olisi kuulla lisää aarrekartasta! Ne taitaa olla aika henkilökohtaisia? Siis onko ne sellaisia, joita "esittelisi" kenellekään?

    Öitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hello! Henkilökohtaisuus riippuu aiheesta ja tietty henkilöstä itsestään. Mä voin ainakin hyvin esitellä omani. Luulenpa, että sä tykkäisit myös karttojen teosta.

      Nina

      Poista