keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Paluu vanhaan

Olen aiemmin kirjoittanut blogia vvv-laseista. Pistin eilen taas pitkästä aikaa lasit päähän ja kyllä oli ahdistavaa. Ulkona paistoi aurinko ja minä olin ahdingossa. Onneksi kuitenkin tunnistin olotilan, se ehkä helpotti irtaantumaan hatutuksesta. Helppoa laseista luopuminen ei ollut, lopullinen irtaantuminen tapahtui vasta yön aikana, mutta pystyin jo illallakin vilkuilemaan hiukan lasien yli. Sen voin ohjeena sanoa itselleni, että kun on kunnon v...tus päällä, ei kannata tehdä päätöksiä, eikä sanoa omia mielipiteitään asioihin. Koska niillä mielipiteillä ei ole merkitystä seuraavana päivänä, ja sitä mielipiteen kuulija ei voi ymmärtää. Kannattaa myös vältellä energiaa vieviä sosiaalisia kontakteja. Toki niitä kannattaa aina jossain määrin vältellä, mutta vvv-lasit päässä, ne imevät kaiken mehun.

Yllä mainitsemassani olotilassa ottaa päähän kaikki. Ja vaikka aurinko paistaa, ei sitäkään huomaa. Maailma näyttää sumuisen harmaalta. Miksi sitten pistin ne lasit päähän heti aamulla, vaikka tiedostan tämän kaiken? Todennäköisesti siihen vaikutti monien asioiden yhteensattuma. Olin väsynyt. Kulunut viikko on ollut henkisesti raskas: paljon erilaista puuhaa, liian vähän liikuntaa, jonkin verran huolta ja jännitystä, ja pisteenä iin päällä vielä virallisesti viimeinen työpäivä. Väsymys kuluneesta viikosta ilmeisesti iski nyt ja söin väsymyksen valtaamana epäterveellisesti ja väsyin lisää. Kuten olotilaan kuuluu, epäterveellinen ei ollut edes hyvää, joten olisin yhtä hyvin voinut syödä terveellisesti. Väsymyksestä väsyneenä olikin vaikea pääästä mistään yli. Sähläsin ja kiukuttelin ja sain käännettyä positiivisen negatiiviseksi ja negatiivisen vielä negatiivisemmaksi. Tahattomista asioista tuli tarkotuksenmukaisia ja kaikkiin kohtaamisiin liittyi jonkinlaista draamaa, kuviteltua sellaista tietenkin.

Pahoittelut vielä kaikille kohteeksi joutuneille. Onneksi nyt on parempi päivä ja eilisestäkin opin taas huimasti lisää. :D


Nina

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Oma matka

Olen kuluneen viikon aikana tehnyt  esityksiä Power Pointilla. Kun aloitin esitysten teon, aloin vaistomaisesti tehdä "virallista" kansilehteä, siis sellaista, missä on tekijän nimi, päivämäärä ja aihe, kuten töissäkin olen aina tehnyt. Sitten tajusin, että eihän tätä tarvitsekaan tehdä työpaikan sääntöjen mukaan vaan voin tehdä kaiken juuri niin kuin itse haluan.

Eilen tein lyhyen matkan menneeseen ja kertasin, mitä sitä onkaan tullut tehtyä. Kirjoitin muutamalla rivillä tapahtuneita muistiin ja koska luova olotila otti taas niskalenkin, aloin väkertää Powerpointiin esitystä, joka kuvaisi kulunutta aikaa. Kun tällainen luova olotila iskee päälle, ei siinä tule katsottua juurikaan kelloa. Pääsin siis eilen melkoisen myöhään nukkumaan. Jossain vaiheessa mietin, että pitää lopettaa, koska en tee mitään tärkeää. Onneksi mieli muuttui ja jatkoin puurtamista. Mikäs sen tärkeämpää, kuin tehdä jotain, mistä itse pitää.


Tekemässäni esityksessä on kaksi kuvaa, alempi kuva kuvaa olotilaani noin vuosi sitten ja ylempi fiilistä tällä hetkellä ja tulevaisuudessa. Sanat esitykseen olen ottanut koulumateriaalien mukana saamastani tunneasteikosta (lähde: Pyydä niin saat - Esther ja Jerry Hicks). Aluksi etsin tunneasteikosta tunteita, mitkä kuvasivat parhaiten olotilaani aiemmin ja niitä, mitkä kuvaavat sitä nyt, mutta huomasinkin, että olen käynyt läpi koko tunneasteikon kirjon. Vasemmalla pystyssä on aikaväli siitä kun kävin koulun infossa siihen kun olin viimeistä päivää töissä.

Enpä olisi vielä 7.8. uskonut, mitä on tulossa. Tämä matka osoittaa hyvin sen, kuinka paljon muutoksia mahtuu lyhyeen aikaan. Tässä alla vielä yksi sivu eilen väsämäästäni esityksestä.






 Loppuviikko meneekin taas koulun penkillä luovuuden parissa.

Hyvää yötä!

Nina