maanantai 25. maaliskuuta 2013

Sitä oikeaa etsiessä

Olen yrittänyt miettiä luontaisia vahvuuksiani ja pohtinut samalla mitä minä ihan oikeasti haluan tehdä. Tässä vaiheessahan sen voisi kuvitella olevan aivan päivänselvää: tulen valmentamaan -  mutta tilanne ei olekaan ollenkaan noin yksioikoinen. On niin paljon asioita, mitä haluaisin tehdä tai kokeilla ja lisäksi haluan valmennuksestakin löytää sen "oman juttuni" ja tottakai tässä vaiheessa, eli puolessa välissä koulutusta, mietityttää vielä oma ammattitaito ja moni muukin asia.


Sitä oikeaa etsiessä olen saanut itse todistaa todeksi sananlaskun "sitä saa, mitä tilaa". Moni asia on toteutunut niin kuin olen siitä ajatellut (yksinkertaisimmillaan kun menen iloisella mielellä valmentamaan, harjoitusvalmennus sujuu hyvin ja päinvastoin). Tämän perusteella aion purkaa kaikki valmennukseen ja yrittäjyyteen liittyvät uskomukseni ennen kuin ryhdyn ihan oikeisiin töihin :D. Tämän viikon omana teemanani voisikin olla itseni valmentaminen.

Aurinkoista viikkoa kaikille!

Nina
 



1 kommentti:

  1. Aurinkoista viikkoa Nina! Kyllä se sieltä hahmottuu, kun ryhdyt sulkemaan pois ei-mielenkiintoisia asioita ympäriltä?

    VastaaPoista