sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Kohti kesätaukoa valmiimpana kuin koskaan :D

Kesäkuun koulupäivät on nyt vietetty. Puitteet oli hienot, oltiin kolme päivää ulkona "maalla" ja aurinkokin paistoi koko ajan. Seuraavan kerran koulua onkin sitten elokuun puolessa välissä. Niin se aika kuluu. Elokuun jälkeen on enää kaksi päivää koulua ja niistä toinen kuluu päättäjäisten merkeissä. Koulussa meillä oli aiheena tällä viikolla yrityksen perustaminen, markkinointi, myynti, tuotteet ja kohderyhmät. Uskallan väittää, että kovin monessa koulussa näistä aiheista ei saa yhtä mielenkiintoisia kuin mitä meillä oli. Kun koko koulu käydään valmentavalla otteella, on opiskelu täysin erilaista, mitä valtaosissa kouluja.

Sain tämän viikon koulupäivien ansiosta roppakaupalla rohkeutta ja varmuutta oman yrityksen perustamiseen. Sain myös selville, että minulla on vaikka kuinka paljon uskomuksia liittyen myyntiin. Onneksi pääsin purkamaan niitä ja nyt myynninkin suhteen on varma olo. Nämä myynti-uskomukset pääsivät yllättämään kokonaan minut, nimittäin luulin, ettei niitä ole. Kun taas yrittäjyyteen liittyviä uskomuksia luulin omaavani paljon enemmän, mitä niitä olikaan oikeasti. Pitää muistaa, että valmennus on myyntiä ja myynti valmennusta. Tämän hokeman olen sattuneesta syystä kuullut moneen kertaan kuluneiden kuukausien aikana, mutta nyt se konkretisoitui ihan oikeasti. Yksi tärkeä asia on myös muistaa, että yritystä ei johdeta pelolla, se johtaa epäonnistumiseen. Pelolla johtamisesta tai pelon kautta tekemisestä voisin luennoida vaikka kuinka. Nyt kun itse ymmärsin asian ja tajusin, kuinka paljon sitä tehdään, haluaisin jakaa tätä ilosanomaa ja kertoa, mitä se tarkoittaa, jotta kaikki asian tiedoistaisivat ja välttäisivät toimimasta niin. Kaikki halukkaat, ottakaahan yhteyttä, niin kerron lisää!

Mietittiin koulussa omia valmiuksiamme yrittäjyyteen ja myös vahvuuksia yrittäjänä. Näistä pohdinnoista tuli mieleeni vajaa vuoden takainen keskustelu edellisen työpaikan valmentajaporukan vetäjän kanssa. Ihailen suuresti tämän kyseisen vetäjän esiintymis- ja valmennustaitoja. Hänestä näkee, että hän  tekee intohimolla työtään. Kyseisessä keskustelussa suunnittelimme, miten voisin töissä toteuttaa harjoitusvalmennuksia ja samalla taisin sanoa, kuinka paljon arvostan keskustelukumppanini ammattitaitoa. Hän puolestaan piti aivan loistavana juttuna opiskeluani ja sanoi, että olen vuoden päästä varmasti paljon häntä parempi valmentajana. Olin hiukan hämnentynyt tuosta kommentista. Pidän häntä niiin hyvänä, ettei paljon paremmaksi voi tulla. Nyt kun koulu vetelee jo viimeisiä, ymmärrän hänen kommenttinsa. Vuosi sitten en tiennyt valmennuksen tekniikasta juurikaan, enkä tietenkään ollut istunut koulunut penkillä enkä myöskään harjoitellut valmennuksia. Nyt tiedän, että olen vähintäänkin yhtä hyvä kuin tämä kyseinen vetäjä. Näillä taidoilla mitä nyt olen oppinut, olisin myös esimiestyössä aivan loistava :D

Nina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti