sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Saanko esittäytyä?

Olen Nina, LCF Life Coach eli elämäntaidon valmentaja. Olen vuoden aikana perehtynyt valmennuksen teoreettiseen viitekehykseen ja toimintamalliin ja saanut koulusta pakillisen valmennustyökaluja. Olen opiskellut ratkaisukeskeistä toimintamallia, yksilö- ja ryhmävalmennustaitoja sekä yksityis- ja yritysvalmennuksia. Koulutuksen sisältöön kuului myös mielen ja tunteiden johtamista, muutoksen johtamista ja luovia valmennusmenetelmiä. Tutkintoa varten vaadittiin 125 harjoitusvalmennustuntia.

Olen valmentajana fiksu, luotettava, aito, hyvin kuunteleva ja innostava. Saan asiakkaat yltämään parhaaseen suoritukseen ja oivallukseen. Olen rohkea, monipuolinen, kekseliäs, suurenmoinen, läsnäoleva, älykäs, valoisa ja utelias onnistuja. Valmennan täydellä sydämellä, taitavasti ja terävänäköisesti. Mikään asia ei ole liian pieni minulle, ihmiset kokevat seurassani, että juuri heidän asiansa on tärkeä. Olen suora, reipas ja tiedonjanoinen ja työskentelen tunnollisesti ja täysillä.

Tuntuu vieläkin uskomattomalta koko juttu, mutta totta se on! Nyt minulla on LCF Life Coach -tutkintotodistus. Yllä olevat ylisanat on kollegoitteni minusta kirjoittamaa. Kyllä nyt kelpaa!

Nina

2 kommenttia:

  1. Mieti! Oot just tota ja vielä enemmän! Kiva tulevaisuus edessä, teikällä. :)

    VastaaPoista
  2. Riikka: samassa jamassa ollaan molemmat :)

    VastaaPoista