Ahdistaa ja huominen mietityttää. Ajatukset pyörivät loppuviikon töissä ja tekemättömyyksissä. Tänään on ollut taas rankka päivä, lounastaukokin meni palaveeratessa. Palaverin aikana sain onneksi purettua sähköposteja ja vastattua pariin viestiin. Pussinpohjalta viimeset namit nassuun ja sitten sohvalle pötköttelemään. Puhelin soi, vaihdetaan työkaverin kanssa päivän kuulumiset. Kanavasurffailun lomassa vastaan vielä pariin työaiheiseen tekstariin ja luen muutaman sähköpostin ja sitten menenkin nukkumaan. Aamuyöstä herään hengenahdistukseen. On vaikea saada enää nukuttua. Enää pari tuntia, niin kello soi. Yritän kuitenkin vielä torkkua. Kellon soidessa väsyttää. Nousen vähän liian myöhään ylös. Juon pikaisesti kahvin ja syön yhden leivän. Sitten vauhdilla junaan ja töihin. Tuleekohan tästä päivästä yhtä rankka kuin eilinen oli?
Tällaista arkeni pahimmillaan oli vielä vajaa vuosi sitten. Elin odottaen viikonloppuja vaikkei niissä ollut mitään odotettavaa: joko olin kipeä tai sitten viikonloput meni muuten vain "koomassa". En vieläkään ymmärä, miten jaksoin tai suostuin elämään tuolla elämäntyylillä. Miten edes pysyin hengissä, kun aina ahdisti. Arkea ohjasi asiat mitä oli PAKKO tehdä ja asiat joita PITÄISI tehdä, painoi mieltä. Mikä surullisinta, pakko- ja pitäisi -asiat liittyivät yleensä työhön jollain tavalla, harvemmin itseeni tai perheeseen. En jaksanut, ehtinyt, välittänyt tai halunnut tehdä asioita perheen kanssa. Minulla ei myöskään ollut aikaa vieviä harrastuksia tai talonrakennusprojektia tai remonttia. Silti koin eläväni ruuhkavuosia. Ruuhkavuosiin vedoten annoin itselleni luvan olla huolehtimatta omasta hyvinvoinnistani. Huvittavaa: makasin sohvalla ja valittelin, kun on kauhea kiire.
Nyt vanha elämäni tuntuu kaukaiselta kammotukselta. Nykyään useimmiten odotan huomista eikä tulevat päivät ahdista. Huolehdin terveydestäni ja omasta hyvinvoinnista ja teen asioita, jotka kiinnostaa. Toki esim. opiskeluun liittyy lukemista/pänttäämistä, mutta koska asiat kiinnostavat ja haluan oppia ne, ei lukeminenkaan ole pakkopullaa. Olisi kiva päästä hetkeksi elämään uudestaan vuodentakaista elämää. Ottaisin vaan mukaan nykyisen olotilani ja asenteeni. Miltäköhän elämä maistuisi? Osaisinkohan edes elää omaa elämääni vai jäisinkö vain sivusta seuraajaksi?
Nina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti