torstai 28. marraskuuta 2013

Tangon pyörteissä

Taas saman kysymyksen ääressä: ryhdynkö yrittäjäksi vai menenkö töihin. Vastaus on aina yhtä vaikea. Juuri kun saan yritystoiminnan valmisteltua melkein valmiiksi, pistän pakin päälle. Alkaa jännittää ja pelottaa, että onko minusta kuitenkaan tähän. Vastapainoksi näissä tilanteissa yleensä mietin vaihtoehtoa, jos menisikin "oikeisiin töihin". Puolensa siinäkin. Mutta kun haluan, että se oikea työ olisi myös yrittäjähenkistä ja että ihmiset kenen kanssa teen töitä, ovat samanhenkisiä ja että saan täydet vapaudet työssä.

Hyvää tässä pähkäilyssä on se, että joka kerta kun nostan yritysidean pöydälle, keksin uusia, entistä parempia tuotteita ja toimintatapoja. Ajatukset mitkä liittyy yrittäjyyteen, kirkastuu ja pääsen aina askelen verran lähemmäksi yrittäjyyttä. Etenen siis periaatteessa tangon askelin kohti yrittäjyyttä. Huonoa taas on se, että kun nämä pähkäilyt ottaa vallan, on vaikea elää hetkessä. Kuluneen vuoden aikana oon varmaan liioittelematta kymmenisen kertaa pähkäillyt samaa asiaa ja yksi pähkäily kestää muutaman viikon.

Oon yrittänyt parhaani mukaan valmentaa itseäni tässä asiassa, mutta se on vaikeaa, kun ajatukset eivät tahdo pysyä kasassa vaan alkavat harhailla ties missä. Onneksi sainkin huomiseksi ajan ihan oikealle valmentajalle! Josko pähkäilyni päättyisi tällä hetkellä valmennuksen avulla :)

Nina

tiistai 5. marraskuuta 2013

Sijaistoimintoja

Oon pyhittänyt tämän viikon lukemiselle, koska viikonlopulla on lisenssikokeet: perjantaina kirjallinen koe ja lauantaina näytöt. Ja kas kummaa, hyvin oon saanut kalenteria täytettyä ties millä tekemisillä lukemisen sijaan. On hierontaa, kampaajaa, kahvitreffejä, kaappien siivousta, kirjastossa käyntiä (siellä en ole käynyt aikoihin, mutta tänään käyn!)....Jos on siis aikomus saada pitkään vaivanneet tekemättömät jutut valmiiksi, niin takuuvarmasti saa ne hoidettua, kun alkaa opiskella jotain, mihin pitää tietyssä ajassa lukea jotain. Ehkä huvittavin sijaistoiminto lukemiselle on se, kun eräs ystäväni järjesteli korunsa, vaikka piti lukea loppukokeisiin :D Ihminen taipuu tekemään ties mitä tässä tilanteessa.

Millaista tekemistä sinä keksit lukemisen sijaan?

Nina