torstai 26. joulukuuta 2013

Herkuttelusta tavallisen ruokavalion pariin

Kävin vaaassa eilen kun oli vähän turvonnut olo aaton herkutteluista. Paino oli reilut neljä kiloa enemmän kuin pari viikkoa sitten. En ole kovin tyytyväinen lukemiin. Neljän kilon painonnousu on kohtuuton mielestäni. Yritin keksiä syitä siihen: lihakset oli jumissa edellisen päivän liikunnoista, söin aattona suolaista ruokaa ja karkkia + muita herkkuja. Kaikki nämä yhdessä nostaa varmasti painoa. Todellisuudessa paino ei kuitenkaan ole noussut vain jouluaaton vuoksi neljää kiloa, vaan se on tullut pikkuhiljaa muutaman viikon aikana. Vaikka olenkin pitänyt herkuttelun kohtuudessa, olen syönyt jo muutaman viikon ajan vähän mitä sattuu.

Kun syöminen lähteen niin sanotusti lapasesta, on helpompaa jatkaa väärien tottumusten parissa, kuin palata takaisin terveellisen ruoan pariin. Ainakin omalla kohdallani asia on näin. Nyt ryhtiliike pitää kuitenkin tehdä syömisten suhteen. En halua saada takaisin reilu vuoden aikana hävitettyjä kiloja.

Jouluaatosta selvisin muuten kunnialla ja kaikki meni hyvin ylensyöntiä lukuunottamatta.


Nina




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti