keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Luovuusvalmennuksessa

Olin eilen luovuusvalmennuksessa. Pidin sen itse itselleni. Tässä nyt jälkikäteen laatimani ohjeet valmennukseen:

Valitse muutama musiikkikappale, ne mitkä mielestäsi sopivat tilanteeseen tai ovat jollain tavalla merkittäviä itsellesi. Valitse kappaleet siten, että puolet niistä on rauhallisia ja puolet nopeatempoisempia. Spotify on hyvä väline tähän vaiheeseen.

Ota suuri paperi (vähintään A3) ja kyniä tai maalit. Itse käytin valmennuksessa puuvärejä.

Laita musiikki soimaan ja ala piirtää tai maalata fiiliksen mukaan.

Voit esimerkiksi piirtää nykytilan ja tavoitteen jostain asiasta tai tunteesta. Voit antaa työllesi aikarajaksi sen, kuinka kauan musiikki soi tai sitten voit tehdä työtä juuri niin kauan kuin tuntuu hyvältä. Kun työ on mielestäsi valmis, katso sitä vielä vähän kauempaa ja mieti, kaipaako se vielä jotain ja viimeistele työsi tarvittaessa.

Jos piirtäminen tuntuu hankalalta, voit piirtää myös "väärällä" kädellä tai silmät kiinni.

Lopuksi voit ottaa uuden paperin ja kynän ja kirjoittaa toimintasuunnitelman, miten pääset tavoitteeseen. Voit myös miettiä, millaiset mahdolliset esteet haittaavat tavoitteeseen pääsyä.


Suosittelen kokeilemaan!

Nina

maanantai 10. helmikuuta 2014

Mitä Personal Training on?

Personal Training on henkilökohtaista, suunnitelmallista, monipuolista ja pitkäjänteistä kuntovalmennusta. Personal Trainerin kanssa sitoutuu helpommin liikunnan harrastamiseen ja terveisiin elämäntapoihin kuin yksin. Myös motivaatio säilyy helpommin. PT:n kanssa oppii uutta ja valmennussuhteen jälkeen jää itselle paljon tietoa oman terveyden edistämisestä.

Kenelle Personal Training sopii?

Personal Training sopii henkilölle, jonka tavoitteena on esim. parantaa elämänlaatuaan liikunnan avulla, ehkäistä tai hoitaa sairautta liikunnan avulla tai vaikkapa kävellä tietyn matkan. Tavoitteena voi olla myös painonhallinta, rasvaprosentin alentaminen tai lihasmassan lisääminen.

Personal Training sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille. Minkäänlaista lähtötasokuntoa ei edellytetä.  Jos kärsit motivaation puutteesta, kroonisesta ajanpuutteesta, et osaa yhdistellä liikkumista ja ruokavaliota, et tiedä mistä aloittaisit tai tarvitset käsijarrua, sopii personal training sinulle hyvin.

Se, mitä Personal Trainerin kanssa tehdään, riippuu paljon asiakkaasta ja tavoitteista. Asiakassuhde aloitetaan alkukartoituksella, jossa selvitetään taustat ja tavoitteet. PT laatii asiakkaalle henkilökohtaisen kausisuunnitelman ja yksilölliset harjoitukset sekä tekee ruokapäiväkirjan mukaan yksilölliset ruokavalioehdotukset asiakkaan niin halutessa. Ruokavaliossa otetaan huomioon asiakkaan mieltymykset, allergiat yms. PT-tapaamisilla voidaan treenata sisällä tai ulkona, testata kuntoa tai vain keskustella.

Personal Trainerilla on monta eri roolia. Hän on valmentaja, innostaja, kannustaja, konsultti, tukija, asiantuntija ja kuuntelija. PT:n työ on monipuolista. Siinä on hyvät mahdollisuudet itsensä kehittämiseen. Ammatissa näkee työnsä tuloksen ja se on myös haastavaa, sillä jokainen ihminen on ihan oikeasti erilainen.

Kirjoitin yllä olevan kuvauksen käyttäen osittain apuna FAF:n Personal Trainer -koulutuksen materiaalia. Oma koulutukseni PT:ksi alkaa olla jo loppusuoralla. Opinnäytetyö on parin viikon päästä valmis ja maaliskuun puolessa välissä on näyttökokeet ja opinnäytetyön esittely. Nyt jo opiskeluaikana olen törmännyt usein erilaisiin mielikuviin liittyen PT:n ammattiin. Moni mieltää edelleen personal trainerin kanssa treenaamisen ainoastaan kuntosalilla tapahtuvaksi harjoitteluksi. Personal Trainer mielletään myös herkästi rikkaiden, kauniiden ja rohkeiden palveluksi.

Olisitko sinä valmis palkkaamaan Personal Trainerin itsellesi ja täsmääkö ylläoleva kuvaus omaan mielikuvaasi Personal Trainingistä?

Nina

maanantai 3. helmikuuta 2014

Tasapainoa hakiessa

Pari viikkoa on vierähtänyt pienessä sumussa. Univelkaa on kertynyt kiitettävästi ja oonkin yrittänyt saada kaikin keinoin tasattua tilannetta. Kun yöt on mennyt enemmän tai vähemmän valvoessa, on ruokavalio muuttunut huonompaan suuntaan ja liikunnan määräkin vähentynyt samassa tahdissa nukkumattomien tuntien kanssa. Kyllä taas korostuu se, kuinka tärkeää on, että ravinto, liikunta ja uni ovat kaikki tasapainossa.

Tankotanssitunti oli ja meni ja toinenkin tankotanssitunti oli ja meni :) Hauskaahan se oli molemmilla kerroilla. Ja vaikeaa. Kun opettaja näytti mallia, mulla oli vaikeata ymmärtää, miten liike tehdään, mutta kun pääsin samaa tahtia harjoittelemaan open mallinäytöksen kanssa, liikkeet sujui paremmin. Toisella tunnilla opin seisomaan tangolla kädet vapaana sivuilla (tällä liikkeellä on varmaan joku hieno nimikin). Se tuntui jo melkoiselta saavutukselta. Voi olla, että tankotanssiharrastus jää muutamaan kokeiluun kohdallani, koska omalla paikkakunnalla ei ole mahdollisuutta harrastaa lajia.


Nina