Nyt on viikko vapaata vietetty. Ensin ajattelin, että makaan ekat vapaat sängyssä ja vain olen ja ihmettelen, mutta ei se se viikko ihan niin ole mennyt :), eikä myöskään tule menemään jatkossakaan. Niin paljon asioita päässä koko ajan, että niitä pitää jäsennellä, suunnitella lisää ja tietenkin myös toteuttaa. Mutta kyllä tämä kaikki on niin kivaa! Tuntuu, että tunnit ja päivät loppuvat aivan kesken. Ikävä töihin ei ole päässyt yllättämään. Toki ikävän mahdollisuutta lieventää se, että olen ollut jonkin verran yhteydessä työpaikkaan.
Olen ollut kuluneella viikolla ahkera valmennusasioissa. Olen pitänyt harjoitusvalmennuksia, sparraillut valmennusta ystävien ja sukulaisten kanssa ja sopinut uusia harjoitusvalmennuksia. Todella ymmärtäväisesti ja kärsivällisesti ovat kaikki osalliseksi höyryämiseeni joutuneet suhtautuneet minuun kuluneella viikolla. Olen siitä kiitollinen, nimittäin kaikki harjoitusvalmennukset ja keskustelut ovat olleet tärkeääkin tärkeämpiä, jotta saan varmuutta ja kokemusta erilaisista tilanteista. Sen olen jo nyt huomannut, että jokaisesta valmennuksesta oppii itsekin jotain uutta.
Aurinkoista viikkoa kaikille!
Nina
maanantai 28. tammikuuta 2013
lauantai 19. tammikuuta 2013
Irti oravanpyörästä
Kirjoitin ensimmäisen blogikirjoitukseni 13.10.2012. Nopeasti laskettuna tuosta on aikaa vähän yli kolme kuukautta. Siis vain reilu kolme kuukautta! Jos minulta olisi silloin kysytty, että missä näet itsesi kolmen kuukauden päästä tai mitä tapahtuu seuraavien kuukausien aikana, enpä olisi ikinä osannut arvata. Vaikka jo kesällä ostaessani "irti oravan pyörästä" -kuosista rahapussia, tiesin, että siitä pyörästä olisi aiheellista irrottautua jollain tavalla.
Olen kasvanut henkisesti kolmen kuukauden aikana todella paljon, mutta myös yksi suuri konkreettinen muutos on tapahtunut. Olin eilen viimeistä päivää töissä nykyisessä työpaikassani! Vielä viime sunnuntaina asia oli vaikea ymmärtää (kuten vieläkin), mutta maanantaina, kun allekirjoitin lähtösopimuksen asia ihan oikeasti konkretisoitui. Kuukauden päivät olen kirjoilla töissä, mutta varsinaisesti minun ei tarvitse enää mennä sinne. Pari kertaa aion kuitenkin töissä vielä käydä: ensi viikolla menen moikkaamaan vanhoja tiimiläisiä ja kollegoita Lahden suuntaan ja kuukauden päästä käyn lounaalla esimieheni kanssa ja palautan samalla työvälineet.
Lähtöpäätöksen teko ei ollut helppoa. Se sisälsi pitkän keskustelun itseni kanssa, varsinaisen juupas-eipäs -leikin. Päätöksen tehtyäni oli vain kerran hiukan tyhjä olo ja mietin, että olikohan päätös oikea. Olo katosi onneksi pian ja sen jälkeen on koko ajan tuntunut, että nyt olen tehnyt oikein. En tietenkään kadu kuluneita vuosia tai päiviä, jotka olen työpaikallani viettänyt. Kertaakaan ei ole käynyt mielessä, että olisi pitänyt lähteä aiemmin. Tämä oli juuri oikea hetki. Olen oppinut töissä paljon, saanut ikimuistoisia kokemuksia ja oppinut tuntemaan monenlaisia ihmisiä. Olen myös antanut työnantajalle paljon itsestäni, ja sain siitä palautettakin esimieheltäni lähtökeskustelussa. Myös työtodistus sisältää niin paljon ylisanoja, että sitä on ilo lukea. Siihen on hyvä palata, jos joskus tuntuu, että elämä potkii persuksille.
On ollut mielenkiintoista huomata, miten ihmiset suhtautuvat lähtööni. Vain pari henkilöä on toivotelleet voimia ja jaksamista, eivätkä ole ihan käsittäneet, että lähtöpäätös oli minun ihan oma päätös, vaikka olen niin sanonut. Kaikki muut ovat onnitelleet ja useimmat ovat kehuneet rohkeaksi ja sanoneet olevansa kateellisia :).
Eilen siis oli viimeinen työpäiväni, vaikka nyt tuntuu, kuin olisin jäänyt lomalle. Vieläkin pyörii työasiat ja tietyt henkilöt mielessä. Kehitän myös eri prosesseja vieläkin alitajuisesti. Mielenkiinnolla odotan, koska asiat unohtuvat. Kuluneena työviikkona heti maanantain lähtösopimuksen teon jälkeen olen nähnyt ihmiset töissä eri tavalla kuin aiemmin. Jollain tavalla kauempaa. Erikoista. On ollut jännittävää seurata tilanteita, joissa on itse aiemmin ollut todella syvällä mukana yhtäkkiä ulkopuolisen silmin. Samoista asioista turhauduin tälläkin viikolla kuin aiemminkin ja samoista olen ollut innostunut, mutta jollain tavalla on ollut helpompi ymmärtää, miksi ihmiset käyttäytyvät tietyllä tavalla.
Eiliseen viimeiseen työpäivääni liittyy yksi hauska yhteensattuma. Lähdin töistä viimeistä kertaa aika vauhdilla, kuten aina, koska junaan oli hiukan kiire. Porhalsin erään samassa kerroksessa työskentelevän miespuolisen nimeltä tuntemattoman miehen ohi. Olemme samassa firmassa töissä, täysin eri tehtävissä ja siis vain hyvänpäivän tuttuja. Tämä mies totesi, että sinähän juokset kuin viimeistä päivää ja toivotti tämän jälkeen hyvää viikonloppua. Pysähdyin ja vastasin: "Niin, olen tänään viimeistä päivää töissä täällä". Miehen ilme oli näkemisen arvoinen.
Alla vielä kuva taideteoksesta, jonka sain lahjaksi tiimiltä. Teoksen nimi on "Rotta jättää uppoavan laivan ja on jo itse pelastusveneessä". Voisin muuten melkein perustaa näyttelyn saamistani lahjoista vuosien varrella. Se porukka nimittäin panostaa todella erilaisiin huomionosoituksiin :D
Olen kasvanut henkisesti kolmen kuukauden aikana todella paljon, mutta myös yksi suuri konkreettinen muutos on tapahtunut. Olin eilen viimeistä päivää töissä nykyisessä työpaikassani! Vielä viime sunnuntaina asia oli vaikea ymmärtää (kuten vieläkin), mutta maanantaina, kun allekirjoitin lähtösopimuksen asia ihan oikeasti konkretisoitui. Kuukauden päivät olen kirjoilla töissä, mutta varsinaisesti minun ei tarvitse enää mennä sinne. Pari kertaa aion kuitenkin töissä vielä käydä: ensi viikolla menen moikkaamaan vanhoja tiimiläisiä ja kollegoita Lahden suuntaan ja kuukauden päästä käyn lounaalla esimieheni kanssa ja palautan samalla työvälineet.
Lähtöpäätöksen teko ei ollut helppoa. Se sisälsi pitkän keskustelun itseni kanssa, varsinaisen juupas-eipäs -leikin. Päätöksen tehtyäni oli vain kerran hiukan tyhjä olo ja mietin, että olikohan päätös oikea. Olo katosi onneksi pian ja sen jälkeen on koko ajan tuntunut, että nyt olen tehnyt oikein. En tietenkään kadu kuluneita vuosia tai päiviä, jotka olen työpaikallani viettänyt. Kertaakaan ei ole käynyt mielessä, että olisi pitänyt lähteä aiemmin. Tämä oli juuri oikea hetki. Olen oppinut töissä paljon, saanut ikimuistoisia kokemuksia ja oppinut tuntemaan monenlaisia ihmisiä. Olen myös antanut työnantajalle paljon itsestäni, ja sain siitä palautettakin esimieheltäni lähtökeskustelussa. Myös työtodistus sisältää niin paljon ylisanoja, että sitä on ilo lukea. Siihen on hyvä palata, jos joskus tuntuu, että elämä potkii persuksille.
On ollut mielenkiintoista huomata, miten ihmiset suhtautuvat lähtööni. Vain pari henkilöä on toivotelleet voimia ja jaksamista, eivätkä ole ihan käsittäneet, että lähtöpäätös oli minun ihan oma päätös, vaikka olen niin sanonut. Kaikki muut ovat onnitelleet ja useimmat ovat kehuneet rohkeaksi ja sanoneet olevansa kateellisia :).
Eilen siis oli viimeinen työpäiväni, vaikka nyt tuntuu, kuin olisin jäänyt lomalle. Vieläkin pyörii työasiat ja tietyt henkilöt mielessä. Kehitän myös eri prosesseja vieläkin alitajuisesti. Mielenkiinnolla odotan, koska asiat unohtuvat. Kuluneena työviikkona heti maanantain lähtösopimuksen teon jälkeen olen nähnyt ihmiset töissä eri tavalla kuin aiemmin. Jollain tavalla kauempaa. Erikoista. On ollut jännittävää seurata tilanteita, joissa on itse aiemmin ollut todella syvällä mukana yhtäkkiä ulkopuolisen silmin. Samoista asioista turhauduin tälläkin viikolla kuin aiemminkin ja samoista olen ollut innostunut, mutta jollain tavalla on ollut helpompi ymmärtää, miksi ihmiset käyttäytyvät tietyllä tavalla.
Eiliseen viimeiseen työpäivääni liittyy yksi hauska yhteensattuma. Lähdin töistä viimeistä kertaa aika vauhdilla, kuten aina, koska junaan oli hiukan kiire. Porhalsin erään samassa kerroksessa työskentelevän miespuolisen nimeltä tuntemattoman miehen ohi. Olemme samassa firmassa töissä, täysin eri tehtävissä ja siis vain hyvänpäivän tuttuja. Tämä mies totesi, että sinähän juokset kuin viimeistä päivää ja toivotti tämän jälkeen hyvää viikonloppua. Pysähdyin ja vastasin: "Niin, olen tänään viimeistä päivää töissä täällä". Miehen ilme oli näkemisen arvoinen.
Alla vielä kuva taideteoksesta, jonka sain lahjaksi tiimiltä. Teoksen nimi on "Rotta jättää uppoavan laivan ja on jo itse pelastusveneessä". Voisin muuten melkein perustaa näyttelyn saamistani lahjoista vuosien varrella. Se porukka nimittäin panostaa todella erilaisiin huomionosoituksiin :D
lauantai 12. tammikuuta 2013
Henkisen kasvun vuosi?
Alkanut uusi vuosi on ollut ihan huippua! Todellista henkistä kasvua koko alku vuosi (ja vähän fyysistäkin lomalla tulleiden parin lisäkilon muodossa).
Joulukuun koulupäivien jälkeen olin päässyt itseni kanssa jonkinlaiseen tasapainoon ja olin oppinut käsittelemään omia tunteitani hyvin. Kun arki koitti koulupäivien jälkeen, entinen minä otti taas niskaotteen elämästä. Suurien myllerrysten jälkeen töissä jäin kolmen viikon lomalle. Loma sisälsi kaksi viikkoa Aasian lämmössä ja muutaman koulupäivän koti-Suomessa. Loma tuli täydelliseen "saumaan" ja kaikki on sujunut hienosti.
Ekaa kertaa nyt tammikuun koulupäivien jälkeen en ollutkaan niin innoissani kaikesta kuin aiempien koulupäivien jälkeen. Ehkäpä sekin fiilis kuuluu tähän prosessiin. Tosin osasyyllinen innostumattomuuteeni on aivan varmasti aikaeron aiheuttama väsymys. Varmasti yksi syy innostuksen puuttumiseen on myös se, että menin kouluun lomalla, eli koulupäiviä ei tällä kertaa edeltänytkään työrupeama, kuten aiemmin on ollut. Vaikka koulut ei aiheuttanut tällä kertaa huippufiilistä, opin taas itsestäni ja elämästä ja muista ihmisistä vaikka mitä asioita lisää.
Nina
Joulukuun koulupäivien jälkeen olin päässyt itseni kanssa jonkinlaiseen tasapainoon ja olin oppinut käsittelemään omia tunteitani hyvin. Kun arki koitti koulupäivien jälkeen, entinen minä otti taas niskaotteen elämästä. Suurien myllerrysten jälkeen töissä jäin kolmen viikon lomalle. Loma sisälsi kaksi viikkoa Aasian lämmössä ja muutaman koulupäivän koti-Suomessa. Loma tuli täydelliseen "saumaan" ja kaikki on sujunut hienosti.
Ekaa kertaa nyt tammikuun koulupäivien jälkeen en ollutkaan niin innoissani kaikesta kuin aiempien koulupäivien jälkeen. Ehkäpä sekin fiilis kuuluu tähän prosessiin. Tosin osasyyllinen innostumattomuuteeni on aivan varmasti aikaeron aiheuttama väsymys. Varmasti yksi syy innostuksen puuttumiseen on myös se, että menin kouluun lomalla, eli koulupäiviä ei tällä kertaa edeltänytkään työrupeama, kuten aiemmin on ollut. Vaikka koulut ei aiheuttanut tällä kertaa huippufiilistä, opin taas itsestäni ja elämästä ja muista ihmisistä vaikka mitä asioita lisää.
Nina
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)